Kyllä. Se on kuulkaa sillä lailla, että oli sitten kyse aikuisesta, lapsesta tai eläimestä niin suoli kun toimii niin sielu lepää. 

Lapsen kanssahan se on jatkuvaa. Jos olette miettineet miten äidit jaksavat jankuttaa siitä kakkasiko se pikku Erkki ja millaista se sen kakka oli ja kuinka usein se kakkaa ja onko ryynimäistä vai vihreää vai keltaista vai kuraa. Henkilökohtaisesti en tee lapseni kakkapäivityksiä kuin miehen kanssa päivän päätteeksi. Tämäkin siis ihan käytännön syistä. Useimiten "vahdinvaihto" tapahtuu kun mies tulee illalla töistä ja on hyvä tietää onko odotettavissa vielä sitä ikävämpää vaipanvaihtoa. Mutta kyllä se vaan niin on, että lapsella jos jonkin sortin ongelmaa ulostamisen kanssa ilmenee, vaikuttaa se heti kaikkeen muuhunkin. Se on vähän kuin sellainen henkisen hyvinvoinnin ylläpitävä voima. Siksi ne äidit niitä kakkajuttuja juttelee. 

Tämän päivän blogiaiheeseen tuli kuitenkin innoitus aamulla, kun käytin koiraa ulkona. Kuten edellisestä postauksesta kävi ilmi, on jonkinsortin vatsaongelmia ollut jo pitkään. Oksentelua ja ruikkimista. Minähän olen muun muassa pessyt jo kertaalleen kaikki uudet räsymatot jotka kirpparilta silloin löysin. Sen asian kanssa pystyy elämään ja mattoja pesemään, mutta viimeistään silloin kun mies yöllisellä vessareissullaan astuu pimeässä paskaan ja menettää järkensä viimeisetkin rippeet, sitä toivoo että sen koiran vatsa toimisi kunnolla edes joskus. 

Ja kuulkaa tänään, tänä aamuna ihme tapahtui! Koira kakkasi kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla niin kauniit, suuret pökäleet että aivan itketti. Ensimmäisen lastin noukittuani kehuin koiraa vuolaasti. Saman tien se yllätyksekseni kyykkyi uudelleen ja huomasin juttelevani sille ääneen: "ai toinenkin vielä, no poimitaan sekin mukaan, hyvä poika!". Aurinko paistoi, koira oli hyvinvoivan ja energisen oloinen ja sillä riitti virtaa. Ruokakin maistui pissalenkin päätteeksi. Miehelle innostuneena sisällä tultuani tästä kerroin ja se kysyi "otitko valokuvaa?". En ottanut, mutta jos joskus olisi ollut kakkapäivityksen paikka facebookissa, se olisi ollut nyt!

Tänään olen onnellinen emäntä. Loistavaa viikonloppua!

 

this%20shit.jpg