Äiti ja poika ovat saapuneet turvallisesti takaisin kotiin. Olihan se loppuviimein oikein mukava reissu, vaikka flunssa on päällä vieläkin. Poika ei niinkään enää onneksi ole kipeä. Saattoihan olla, että hampaatkin kiusasi. Mistä noista tietää? Kun ei noihin ole tarkkaa käsikirjaa. Paljon joutuu arvailemaan. Sitten sovelletaan. Kaikki muu menee mielikuvituksen piikkiin. 

Harras toive olisi, että räkänokka lakkaisi vuotamasta, punoittamasta ja olemasta kuiva lauantaihin mennessä. Meikkiä ei meinaan sipaista naamaan jos nenä kesii. Puuh.

Mummulassa sairastelemisen ohella syötiin, juotiin ja saunottiin. Vanhoja lelujakin kaiveltiin. Osa sai vielä jäädä odotteleman pojan kasvamista, mutta jotain tarttui mukaan. Brion vanha junarata (veljeni perua 70-luvulta?) lähti mukaan luvan kysyttyäni, vaikka en kyllä vielä anna varmaan pojan leikkiä sillä. Lue: tunkea jokainen ratakisko ja juna suuhun ja imeskellä niistä loputkin maalit pois. 

Puhdistustöitäkin on mulla edessä. Olen tehnyt urotöitä. 

Junat onneksi kuitenkin kulkee 

Taustalla näkyviä, vanhoja dublojakin nappasin kassillisen pojalle kotiin mukaan. 

Näitä herroja en ottanut. Muistan kaikki omasta lapsuudesta niin hyvin. Musta on aika hienoa, että oma poika saa leikkiä samoilla leluilla kuin oma äiti, täti ja eno. 

Näistähän on kiittäminen tietenkin äitiä, joka kaikki on hyvin säilyttänyt. Äiti joskus sanoi, että "sitä mitä meiltä ei löydy, sitä ei tarvita". Voisin veikata, että oikeassa on! 

Mummulan portaat houkutteli poikaa. Samaisista portaista olen itse aikanaan kierinyt alas (niitä on muistaakseni 16 askelmaa). Ei kyllä lähdetty koittamaan. 

Omat vanhemmat on niin rakkaita ja tärkeitä. Ja aivan huipputyyppejä! Molemmat niin erilaisia ja molempia näen paljon itsessäni. Toivon, että oma poikakin tulee olemaan sopiva coctail meitä molempia vanhempia. Ja toivon, että ei niitä kaikkein huonoimpiä piirteitä heti peri ;) 

Äidin kanssa päästiin myös sisustuspuuhiin. Mä oon alkanut kunnolla mummoutua ja siltä löytyi nopein apu mun puuttuviin palasiin! Mä en koe, että osaisin mitenkään kummoisemmin sisustaa. Mutta käytän sellaisia juttuja, jotka omaa silmää miellyttää ja joista tulee hyvä fiilis. Kotona pitää viihtyä, tietenkin, ja kun ympärilleen katsoo, tulee hyvä mieli. Tällä kertaa mukaan lähti pitsiä! 

Koitin elvytää mun ruusua samalla kun tämmäilin liinoja kehiin. Keltaisia pikkuliinoja on kolme kappaletta. Nämä on mun edesmennyt isoäitini kuulemma kutonut 70-luvulla vanhempien kirjahyllyyn. 

Sohvakin sai uuden ilmeen. Vanha, pitsinen sängynpeitto toimii sohvanpäällisenä. Sohva on ikivanha Ikea Klippan. Varmaan reilusti yli kymmenvuotias. Nitisee ja natisee. Uusi hankitaan, kun muutetaan. Mutta pienet jutut piristää. 

Olohuoneen funkkispöytäkin sai liinan. 

Ja tämä ruusupurkki. Katselin samanlaista kirpparilla yksi päivä ja pyyntihinta oli 8€. Olin IHAN varma, että äidiltä löytyy jotain vastaavaa. Ja löytyi ihan samanlainen, josta se oli valmis luopumaan!

Äiti on käsityöihminen. Kertoi kutoneensa paljon kun me lapset oltiin pieniä. Sitten uraputki sotki kuviot, mutta on nyt eläkepäivillä innostunut uudelleen. Sain taas uudet villasukat :) 

Lopuksi,puntarilla en ole käynyt. Ihan läskiksi en lyönyt, mutta koska jo ilmeisesti kotipitäjän hengitysilmassa on jotain lihottavaa, voin vaikka veikata, että lähtöpisteessä ollaan. Silti, 

Hyvää alkanutta viikkoa! Kiva kun käyt lukemassa! pus.