Katselin tänään ympärilleni kun aurinko paistoi ikkunasta asuntoon sisälle. Pysähdyin sitten miettimään, kuinka tuo pikkupoika on saanut melkoisen muutoksen aikaseksi, niin siis ulkoisesti kuin ihan muutenkin.

Meillähän on aika pieni asunto. Aluksi mietittiin, kuinka tänne mahdutaan kun meitä on kolme. Yllättävän hyvin sitä kuitenkin soveltaa, säätää, uhrautuu ja on oivaltava. 

Mitä enemmän poika on alkanut liikkumaan, sitä nopeammin on tavaraa alkanut poistua pikku kätösten tieltä ja asunnosta on tullut lähestulkoon kokonaan pojan valtakunta ja leikkikenttä. Ihan ensin lähti iskän kitarat ja bassot. Lähinnä jo siitä syystä, että hoitopöydälle täytyi saada tilaa. Sitten lähti LP levyjä, kirjoja ja kaikke muuta herkästi hajoavaa tavaraa. Viherkasvi-raukka pääsi vielä viimeiselle yritykselle pysyä hengissä makuuhuoneen nurkkaan. Mutta ei sitäkään rauhaa varmaan kauaa kestä. 

Keittiössä on teipattu lattiakaivon ritilä maalarinteipillä lattiaan kiinni. Vessan ovi täytyy muistaa pitää suljettuna ja vaatehuoneeseen joutuu virittämään välillä esteen ovensuuhun. Riippuen milloin poika keksii, että sinnekin pääsee tekemään tuhoja. 

Sähköjohtoja on piiloteltu ja jatkoroikkia poistettu käytöstä. Puhelinta saa ladata ehkä illalla salaa tai yöllä kun poika nukkuu. Lopetin kaikki lehtitilauksetkin. Eihän niitä nyt ole edes aikaa lukea, mutta silpuksi kun päätyvät, on se silkkaa rahan haaskausta!

Muistan vielä ajan, kun sille asialle vaan naureskeltiin. "Kohta joudut kuule heivaamaan sun levykokoelmasi jonnekin muualle säilöön". Vaan niin kului aika varkain ja varotoimenpiteitä on jo tehty ties kuinka paljon :D 

Lapsen kiinnostus IHAN KAIKKEEN on silti välillä todella hauskaakin. Varsinkin sen jälkeen, kun itse oppi kytkemään paniikkinappulan pois päältä ja heittämään toiveet siististä kodista ja tietyistä tavoista tehdä asioita jonnekin who gives a f*uck koppaan. Painotus sanalla "rento". 

Pyykkien ripustaminen on pojan mielestä mahtavaa hommaa! Poika nostelee ja nakkelee joka ikisen vaatekappaleen pyykkikorista pois ja minä noukin ne lattialta kuivumaan. Ja pyykinpesukone se vasta jännä värkki onkin! Onneksi keksin viimein kuinka lapsilukon saa siinä päälle. 

Astianpesukone ja kaikki keittiön kaapit ja laatikot, ne on kekkaamatta vielä kuinka ne saa auki. 

Onneksi ei ahdista. Ei mene hermot eikä kiristä pääkoppaa. Antaa pojan tutkia ja hutkia. Poistellaan sitten sitä mukaa vaaratekijöitä kun niitä ilmaantuu. 

Poika on myös maailman paras löytämään kadotettuja juttuja ja mitä pienempiä asioita! Sanoinkin tänä aamuna miehelle, että seuraavan kerran kun jotain hukkuu, laitan pojan nuohomanaan lattiat ja paikat, varmasti löytyy. 

Mutta siis, tässä pari esimerkkiä miten pakkosisustetaan asunto uusiksi :D 

Tässä oli ennen hyllyjä, lattiaan saakka. Nyt siinä on koiran peti ja kohta lähtee varmaan seuraava hyllytasokin tavaroineen jonnekkin turvallisempaan paikkaan 

hylly.jpg

Tässä sen sijaan oli ennen käytävähylly. Nyt siinä on entinen halkolaatikko, nykyään säilytyslaatikkona toimiva kiipeilyteline/lelujen varastointitaso

k%C3%A4yt%C3%A4v%C3%A4.jpg

Ja kuten kuvasta huomaa, välillä maailman yksinkertaisimmat asiat ovat niitä parhaita leluja. Pehmolelujen keskeltä löytyy mm. dödöpurkki ja tyhjä maustepussi :D

Ja tämä tässä, tämä oli lasivitriini. Pojan alkaessa hurjastelemaan kävelykärryllään piti viimein luovuttaa ja poistaa lasiovet sekä kaikki sisältö. Nyt se toimittaa leluhyllyn virkaa 

vitriini.jpg

Kunhan poika keksii, että hyllyssä on myös ovi jonka voi aukaista, lähtee kaapista viimeisetkin omat tavarat. 

Että jos sulla ei ole vielä lapsia, ja kuitenkin suunnittelet niitä joskus tekeväsi, mieti ensin oletko valmis luopumaan niistä Arabian vaaseistasi, lasiastioista, levyistä, kirjoista, lehdistä, jne. hetkeksi aikaa, eikä ole niin väliä asutko lelumeressä 24/7. Tai sitten vaan hommaat tarpeeksi hyllytilaa katonrajaan! Itseänihän tämä kaikki ei haittaa pätkääkään. Musta tuntuu, että kovin paikka taisi olla isämiehen soittimien siirtäminen säilöön ;) Ja siitäkin selvittiin, kun tiedetään että joku päivä päästään tästä asunnosta vähän isompaan, jossa on sitten tilaa niille soittimille ja levyille ihan omassa huoneessa ja pojan tavaroille on ihan oma huone :)