Tänään oli hautajaiset. Kuuden tunnin yöunien päätteeksi (oma vika) aamu kahdeksan herätys oli aivan takapuolesta. Poika taisteltiin nukkumaan vasta puoli 12 yöllä, joten omasta ajasta kiinnipitäminen oli tässä tapauksessa kuitenkin pienempi haitta, kuin iso väsy aamulla. 

Hautajaisissa muisteltiin mummia. Minä en häntä ehtinyt kuin muutamasti tapaamaan, mutta toisten surua on aina raskasta katsella. Onneksi oli pikkupoika mukana, lapset aina varastavat vähän onnea ja iloa jostain muutoin niin ankeaan hautajaistunnelmaan. Taisi välillä varastaa mummilta shown. Pahoittelut mummi sinne jonnekin. 

Päällä oli tänään musta luottomekko. Tämä mekko on ollut päällä niin häissä kuin hautajaisissa. Raskausaikana myös ehdoton ykkönen. Olisiko tämä nyt sitten se kuuluista "pikkumusta", joista puhutaan? Se yksi hyvä, musta mekko, joka kestää vuosikausia ja on ajaton ja aina yhtä toimiva? Olen onnellinen tästä mekosta. Luulen, että tää on vähän sellainen once in a lifetime-juttu. Mekko on H&M mallistoa. 

Koruihminen en juurikaan ole, joten sen puolesta olen aina aika hillitty. Hopean rakastajana yllätin itseni ja tänään olikin päällä kultaa. Erikoistilaisuuksissa tykkään käyttää lahjaksi saamaani perintösormusta, jolla on suuri tunnearvo. Se oli siis tänään sormessa, vihkisormuksen paikalla. Niittikorvikset ovat ihan H&M kamaa. 

 

Poika jaksoi riekkua pitkään hereillä. Kun kotiin päästiin, joi maidon ja sammui saman tien sänkyyn. Toivottavasti nukkuu kunnolla. Äiti istuu ja relaa. Vaihdoin farkut verkkarihousuun, ja sitä rataa. 

Syömisistä sen verran, että nautiskelin juhlissa antaumuksella voileipäkakkua ja valkosuklaakakkua. Kohtuudella kuitenkin. Aamupalan söin kuten piti. Luulen, että loppuiltakin menee ihan ohjeen mukaan. Taidan paistaa kaalia jajauhelihaa. 

Makuuhuone ja oma sänky houkuttelee. Jos sitä pojan kanssa päiväunille?