Onpas vierähtänyt aikaa viimeisestä kirjoituksesta. Anteeksi. Sinänsä tässä ei ole mitään sen kummempaa tapahtunut, muuta kuin perus hösäämistä asunnon ja lapsen kanssa. 

Asunto saatiin vihdoin myyntiin ja ensimmäiset näytötkin on jo ohi. Voi sitä siivoamisen määrää.. Ja huomenna taas sama rumba alusta! Toivon tosiaan, että kaupat syntyy nopealla vauhdilla, ei tämä mitään herkkua ole. 

Ennen kuin lähden kirjoittamaan itse polttavasta puheenaiheesta meikäläisen elämässä juuri tällä hetkellä kerron pikaisesti, että olen saanut painon pidettyä hienosti siinä mihin se putosikin tuossa joku aika sitten. Ne kovaan kuulutetut aamulenkit on kyllä ihan jääneet, ja jumpat myös. Mutta paino ei ole noussut, toki ei sitten siitä taas enää laskenutkaan. Mutta olo on aika hyvä näin, juuri nyt. 

Olen alkanut kääntää ruokavaliota taas hieman karpimpaan suuntaan. Koittanut jättää leivät ja valkoiset viljatuotteet pois ruokavaliosta. Onneksi sitä saa ihminen muuttaa mieltään vaikka niin usein kun haluaa, välillä oikein naurattaa tämä kikkailu :D Kesä on onneksi ovella ja toivon hartaasti, että päästään liikkumaan ja harrastamaan pojan kanssa kaikkea kivaa kesän mittaan :) 

No juu, mutta otsikon aihe. Poikani täytti juuri toissapäivänä 11kk. Mikä tarkoittaa sitä, että kuukauden päästä olisi järjestettävä 1-vuotis synttärit. Ääk. 

Olen tässä stressannut tietyllä tavalla sitä asiaa, koska jotenkin en ole yhtään sellainen ihminen joka osaisi järjestää mitään tuollaista kivaa juhlaa. Häätkin järkkäsi suurimmaksi osaksi oma anoppini ja pojan ristiäiset oma äitini. Olen huomannut olevani kaikessa lapseen liittyvässä sellainen "vähän sinne päin"-äiti. Meillä ei ole tarvetta kalliille lastenvaatteille, kaiken ei tarvitse olla uutta tai viimeisintä huutoa. Koitan sentään pukea pojan sävy-sävyyn, mutta usein pukeminenkin jää miehen kontolle kun he aamuisin pojan kanssa aamutoimet hoitavat. Tosin siitä pisteet miehelle, että ei ole kyllä vielä kertaakaan tarvinnut ihmetellä mitä se on sille pukenut päälle. Melkein hoitaa sen pukemisen paremmin kuin minä :) 

Niiden pojan syntymän jälkeisen, parin ensimmäisen kuukauden jälkeen kun olin vielä vauvakuplassa enkä meinannut antaa miehen hoitaa tai tehdä mitään, olen höllännyt ihan kunnolla. Korkeintaan vähän kauhistelen välillä niiden kahden hulluja leikkejä. 

Eli siis, kuinka järjestää kivat synttärit, omalla tyylillä ja tarvimatta lyödä överiksi? Hirveästi haluaisin olla sellainen hössöttäjä, joka saa kaikkea kivaa aikaiseksi. Mutta en sitten kuitenkaan ole. Tosin en usko, että lapseni on mitenkään onneton tälläisen äidin kanssa. Lapsi saa kokeilla kaikenlaista, repiä ja levittää aikakausilehdet jos se on sen mielestä kivaa, tyhjätä eteisen kenkälaatikot sata kertaa päivässä ja lintata ison siivilän aina uudelleen ja uudelleen, joka on saatava sieltä keittiön seinältä roikkumasta. Kunhan ei millään itseään satuta tai laita suuhunsa mitään vaarallista. Jahka tuosta kasvaa, saa itse suunnitella syntymäpäiväjuhlansa. Poika kertoo, äiti toteuttaa. 

Ehkä minä unohdan kauniit kutsukortit ja laitan vaan tekstiviestiä koska saa tulla ja monelta. Jätän kalliin kakun tilaamatta leipomosta ja pyydän anoppia tekemään sen itse. Kerron lahjatoiveista jos joku kysyy (en kyllä edes keksi mitään tällä hetkellä mitä voitaisiin tarvita) ja koitan toteuttaa muutkin tarjottavat anopin ja äidin kanssa yhteistyössä. Kunhan saadaan lähisuku ja kummit paikalle niin kai siitä ihan kiva päivä tulee? :) Ehkä sitä kasaa itselleen vaan turhia paineita. Tämäkin on ihan varmasti sellainen juttu, että "kun muutkin niin munkin täytyy". Ei kai kuitenkaan? Jos juhlat saadaan kunnialla ohi ja saan vielä aikaiseksi tilattua 1-vuotiskuvauksenkin niin voin huokaista hetkeksi.