Päivi Päivi Päivi. Noin. Päivitetty. 

Aika se on kummallinen juttu. Ihmettelen, jos joku vielä esimerkiksi näinkin pitkän ajan jälkeen käy tätä blogia lukemassa! (ihanaa, jos käyt!)

Aika on sellainen kummallinen juttu, että sitä esimerkiksi rittää loputtomasti jonkun tietyn, yhden kirjan lukemiseen. Monta mooooonta kertaa päivässä. Aikaa on halata, lohduttaa, naurattaa, jutella, kokata, viihdyttää, ja toistaa koko sama rubma uudestaan. Aikaa ei ole, kun pitäisi ottaa kattila kaapista. Laskea lapsi hetkeksi sylistä jotta saisi puuron päälliset jääkaapista. Täyttää tyhjä vesimuki. Aika on silloin jotain ihan käsittämättömän kallisarvoista ja se on vähissä. 

Mietin monesti, kuinka ammattibloggaajat (perheelliset) hoitavat tämän kirjoittamisen? Kai tämäkin on taitolaji? :) 

Aika on myös suopea ja aika on anteeksiantavainen. Aika muuttaa ihmisiä joskus, sekös vasta onkin onnea sitä itseään. Aika myös antaa anteeksi. Välillä aivan liikaakin. 

Jossain vaiheessa elämää elin sairaan narsistin kanssa, Elämälle otti monta vuotta kääntyä oikeille raiteille ja omalle mielelle kauan vielä sen jälkeenkin. Edelleen mietin välillä, kuinka pääsin pakoon sitä kaikkea.

Ja nyt, aikaa on askarrella oma joulukalenteri maito-allergiselle lapselle. Suunnitella viikon syömiset keralla. Tai sitten ihan vaan hatustavetäen kun siippa soittaa kaupasta, että NYT. 

Aikaa ei ole musiikille. Sellaiselle omalle. Kirjoille tai muille harrastuksille. Mutta se ei haittaa. Aika on varmaan "Time equals: I don't give a crap as long as my kid is happy". Enkä tarkoita etteikö itse tarvisi olla onnellinen. Siis sehän on kaikkien muiden onnen lähtökohta. TARVII OLLA. Totta hitossa. Vaikka aikaa ei muka millekkään nykyään ole, en tarkoita, että se olisi minun onnesta pois. Se äitin aika tehdään silloin kun siltä tuntuu. Ja se muuten tehdään tasan tarkkaan 13.11.2015 seuraavan kerran! Hui. 

Nyt, jotain mikä voimauttaa. 

https://www.youtube.com/watch?v=PBEXSiFzOfU

 

Ottakaa ja antakaa aikaa. 

Pus. 

 

p.s. niille, jotka tätä blogia jaksaa lukea (tai ovat vaikka eksyneet tänne sattumalta) pieni pyyntö:

Kommentoikaa kommenttikenttään (vaikka ihan nimettömänä) joko "Aika kyllä.." tai "Aika ei kyllä.." Ja mitä se sitten onkaan :) Kiitos kaunis!

 

Juu nou. 

 

 

 

 

Hui hai!

Minä tässä moi! Piiiiitkästä aikaa. Aika tosiaan, on kulunut siivillä kesästä syksyyn. Omakotitaloelämä rullaa kivasti ja olen saanut nauttia edelleen pyykkien kuivatuksesta ulkona, kiitos kauniiden ja lämpimien syyspäivien. No ollaan me jo takassakin poltettu pari pesällistä kun illat ja aamut on olleet välillä viileitä. Sekin on ihanaa. 

Olen syksy-ihminen. Tälläisten syksyjen ihminen. Kun ei sada vettä. Mies rakensi pojalle hiekkalaatikon ja Plaston keinu ripustettiin ulos myös. Ei se tuon pienen ihmisen vauhtia hirveästi kyllä hidastanut kun ensin ajattelin, että saadaan edes hetki aina istua paikoillaan kun laatikolla leikitään. Vaan nopeaa vie askeleet suureen, ihmeelliseen maailmaan kun kotipihassa on niin paljon kaikkea jännää! Puutarhatontut ja kaikki pihatyökalut taitaa olla suurin ihmetyksen ja ilon aihe. Oma harava ja harjakin pojalla tietysti on, mutta ne suuuuuret on paljon hienompia!

Tuparitkin pidettiin, rapujuhlien merkeissä. Talo täyttyi ystävistä, musiikista, hyvästä ruoasta ja puheensorinasta. Ja alkoholista! Ha! Pieni poika oli mummilla ja papalla hoidossa, ensimmäistä kertaa poissa yötä kotoa. Koville otti, mutta siitäkin selvittiin. Ja olihan se kaiken arvoista. Vaan onneksi ei tarvi taas hetkeen päästää tuota termiittiä minnekkään. Sen verran ikävä kuitenkin tuli. Sunnuntaina odotettiin kuin kuuta nousevaa, että isovanhemmat kurvaa kotipihaan pieni tuliainen tullessaan. 

Tänään taas katselin peiliin. Sovitin housuja. Niitä kaikkia, ihania farkkuja mitä omistan. Kyllä ne jalkaan menevät. Maha tulee vaan tielle. On se kamala. Vaikka muuten en suuresti harmittele vartaloani ja tulen oikein hyvinkin sen kanssa toimeen, niin se massu harmittaa. Se raskauden jälkeinen pussi. Etureppu. Liiemmin en ole tarkkaan mitään erityistä ruokavaliota noudattanut, mutta sen jälkeen kun aloin tekemään päivisin pojalle ja itselleni yhteiset ruoat (syödään siis yhdessä ja samaa sapuskaa) ja ruoka-ajat joten kuten vakiintuivat, on painokin pysynyt (ja myös vähän tippunutkin hiljaa ja tasaisesti) kontrollissa. En minä tässä välissä ole siis ehtinyt lihoamaan, vaan tosiaan jatuvasti on menty hiiiiiitaaaaasti alaspäin. 

Siitä kun tämän blogin aloitin, on paino tullut alas noin 6,5kg.  12 voipakettia. Se on aika jees! Raskauskiloja on lähtenyt melkein 14kg. Vielä noin seitsemän jäljellä. Kovasti koitan pääni sisällä haudutella ajatusta liikunnasta taas. Se on jäänyt melkein tyystin. Paljon toki kotona teen hommia ja fyysisiäkin, mutta eihän se riitä. Lenkille pitäisi itsensä saada. Ehkä se tästä.

Mauri-koira edelleen porskuttaa meidän ilona. Epätietoisia aikoja tuossa jo vähän eleltiin, kun koiralla alkoi todella kova yskä yhtäkkiä noin kuukausi sitten. Olin ihan varma, että nyt se on menoa. Lääkeannostuksia venkslaamalla saatiin kuitenkin koira takaisin kuosiin ja nyt vaan mennään päivä kerrallaan ja koitetaan muistaa nauttia joka hetkestä yhdessä. 

Syksyn to-do-listalla olisi vielä soitto tatuoijalle jotta saataisiin aika varattua ja tehtyä viimein rintakuva loppuun ja väriteltyä vielä uusiksi timantit. 

Muuten ei kai sen ihmeempää. Johan siinä jo olikin! Nauttikaa kauniista syksystä!

 

 

Hei, me muutettiin! 

Kaamea kiire, häslinki, pikamuutto, muuttosiivous, pojan synttäreiden järjestäminen, synttäreiden vietto, jne jne. Mutta nyt ollaan viikko asuttu omakotitalossa. Aij että. En valita :) 

Mulla on päivät menneet niin nopeaa paikkoja puunatessa, järjestellessä ja asioita siirrellessä paikasta toiseen ettei meinaa edes aika riittää. Vaikka kiire ei minnekkään olekkaan. Kaiken tohinan keskellä olen tietenkin hoitanut poikaa, ollaan ulkoiltu ja opeteltu asumaan uudessa, jännässä paikassa joka onkin ihan erilainen maailma kuin mihin ollaan totuttu. 

Ihania asioita uudessa kodissa on: 

Oma, iso piha

Tarpeeksi tilava vessa, johon mahtuu potta!

Kodinhoitohuone

Oma sauna

Mahdollisuus kuivattaa pyykit ulkona

Olohuoeen kaunis hirsiseinä ja kaakeliuuni

Koiralle tilaa juoksennella, Mauri on käytännössä myös lopettanut haukkumisen kokonaan

Oma grilli ja grillikatos

Tilaa keinutuolille (rakkautta ensisilmäyksellä)

Ruokailuhuone verannalla, jossa pirttipöytä ja tuolit. Vihdoin saa poika istua oikean pöydän ääressä meidän kanssa (vanhassa asunnossa syötiin olohuoneen pöydän ääressä) ja saa ihan itse lapata ruokaa suuhun. Elämä helpottui kummasti (vaikka sotku kylläkin lisääntyi :D ).

Siinä vain muutamia mainitakseni. 

Vanhassa kämpässä on vielä tavaraa jotka täytyisi käydä jossain vaiheessa tyhjentämässä ja pitäisi myös puunata paikat. Näyttöjen jatkuessa sitten vaan saisi käydä välillä näyttämässä asunnolle imuria. Toivotaan, että meinisi pian kaupaksi!

Elämä on tosi jees, tähän väliin en keksi mitään negatiivista. Hymyilyttää. 

Tässä edes jotain kuvia, pikaisesti räpsittynä tässä viikon aikana!

Perhe koolla uudessa kodissa 

Rakas keinutuoli ja olkkarin kaakeliuuni <3

Pojan synttäritarjottavia

Urho 1 vuotta <3 Tervetuloa!

Synttärilahjateltta koeajettiin eilen

Hyvää viikonloppua :) (taustalla olkkarin kaunis hirsiseinä, yksi mun suosikki-asiani keinutuolin ja kaakeliuunin lisäksi)

Onpas vierähtänyt aikaa viimeisestä kirjoituksesta. Anteeksi. Sinänsä tässä ei ole mitään sen kummempaa tapahtunut, muuta kuin perus hösäämistä asunnon ja lapsen kanssa. 

Asunto saatiin vihdoin myyntiin ja ensimmäiset näytötkin on jo ohi. Voi sitä siivoamisen määrää.. Ja huomenna taas sama rumba alusta! Toivon tosiaan, että kaupat syntyy nopealla vauhdilla, ei tämä mitään herkkua ole. 

Ennen kuin lähden kirjoittamaan itse polttavasta puheenaiheesta meikäläisen elämässä juuri tällä hetkellä kerron pikaisesti, että olen saanut painon pidettyä hienosti siinä mihin se putosikin tuossa joku aika sitten. Ne kovaan kuulutetut aamulenkit on kyllä ihan jääneet, ja jumpat myös. Mutta paino ei ole noussut, toki ei sitten siitä taas enää laskenutkaan. Mutta olo on aika hyvä näin, juuri nyt. 

Olen alkanut kääntää ruokavaliota taas hieman karpimpaan suuntaan. Koittanut jättää leivät ja valkoiset viljatuotteet pois ruokavaliosta. Onneksi sitä saa ihminen muuttaa mieltään vaikka niin usein kun haluaa, välillä oikein naurattaa tämä kikkailu :D Kesä on onneksi ovella ja toivon hartaasti, että päästään liikkumaan ja harrastamaan pojan kanssa kaikkea kivaa kesän mittaan :) 

No juu, mutta otsikon aihe. Poikani täytti juuri toissapäivänä 11kk. Mikä tarkoittaa sitä, että kuukauden päästä olisi järjestettävä 1-vuotis synttärit. Ääk. 

Olen tässä stressannut tietyllä tavalla sitä asiaa, koska jotenkin en ole yhtään sellainen ihminen joka osaisi järjestää mitään tuollaista kivaa juhlaa. Häätkin järkkäsi suurimmaksi osaksi oma anoppini ja pojan ristiäiset oma äitini. Olen huomannut olevani kaikessa lapseen liittyvässä sellainen "vähän sinne päin"-äiti. Meillä ei ole tarvetta kalliille lastenvaatteille, kaiken ei tarvitse olla uutta tai viimeisintä huutoa. Koitan sentään pukea pojan sävy-sävyyn, mutta usein pukeminenkin jää miehen kontolle kun he aamuisin pojan kanssa aamutoimet hoitavat. Tosin siitä pisteet miehelle, että ei ole kyllä vielä kertaakaan tarvinnut ihmetellä mitä se on sille pukenut päälle. Melkein hoitaa sen pukemisen paremmin kuin minä :) 

Niiden pojan syntymän jälkeisen, parin ensimmäisen kuukauden jälkeen kun olin vielä vauvakuplassa enkä meinannut antaa miehen hoitaa tai tehdä mitään, olen höllännyt ihan kunnolla. Korkeintaan vähän kauhistelen välillä niiden kahden hulluja leikkejä. 

Eli siis, kuinka järjestää kivat synttärit, omalla tyylillä ja tarvimatta lyödä överiksi? Hirveästi haluaisin olla sellainen hössöttäjä, joka saa kaikkea kivaa aikaiseksi. Mutta en sitten kuitenkaan ole. Tosin en usko, että lapseni on mitenkään onneton tälläisen äidin kanssa. Lapsi saa kokeilla kaikenlaista, repiä ja levittää aikakausilehdet jos se on sen mielestä kivaa, tyhjätä eteisen kenkälaatikot sata kertaa päivässä ja lintata ison siivilän aina uudelleen ja uudelleen, joka on saatava sieltä keittiön seinältä roikkumasta. Kunhan ei millään itseään satuta tai laita suuhunsa mitään vaarallista. Jahka tuosta kasvaa, saa itse suunnitella syntymäpäiväjuhlansa. Poika kertoo, äiti toteuttaa. 

Ehkä minä unohdan kauniit kutsukortit ja laitan vaan tekstiviestiä koska saa tulla ja monelta. Jätän kalliin kakun tilaamatta leipomosta ja pyydän anoppia tekemään sen itse. Kerron lahjatoiveista jos joku kysyy (en kyllä edes keksi mitään tällä hetkellä mitä voitaisiin tarvita) ja koitan toteuttaa muutkin tarjottavat anopin ja äidin kanssa yhteistyössä. Kunhan saadaan lähisuku ja kummit paikalle niin kai siitä ihan kiva päivä tulee? :) Ehkä sitä kasaa itselleen vaan turhia paineita. Tämäkin on ihan varmasti sellainen juttu, että "kun muutkin niin munkin täytyy". Ei kai kuitenkaan? Jos juhlat saadaan kunnialla ohi ja saan vielä aikaiseksi tilattua 1-vuotiskuvauksenkin niin voin huokaista hetkeksi.